Matkustin alkuvuoden 1970 kaamoksessa kynineni ja kameroineni Ounasjokivarren Sinetän kylään, jossa emigranttisilmäinen ruhtinatar talosteli Taistonsa kanssa. Käynti oli opettavainen. Kun kirjailija käynnisti puhekoneensa, oli aloitteleva reportteri pulassa.

Tuskin oli Kauneus ja Terveys -lehden huhtikuun numero jaettu, kun jo päätoimittaja sai Sinetästä nälkävuoden pituisen kirjeen. Eivät asiat sen perusteella sen kummemmin selvinneet, mutta saipahan Everstinna tuulettaa. Se oli varmasti hyväksi myös Taistolle: joskus joku muukin munamatti sai mitä ansaitsi.

Oikeastaan pahempi virheeni oli se, että kirjailija ei sallinut kuvaamista kolmea metriä lähempää. Annikki kruusaili. Laitoin Leican nokalle 400 millin Telytin, kahlasin hangessa viiden metrin päähän ja täräytin kasvokuvan. Ei olisi pitänyt. Muutaman vuoden jälkeen asia oli kuitenkin unohdettu.

Teimme useita yhteisiä juttumatkoja; Annikki "kartturina", minä kuskina. Ja rattoisaa meillä oli, sillä Rellun kyydissä matkasivat Karhuklaanin ämmi ja sudettisavolainen kameramies. Se rypyt paljastava kasvokuvakin sai armon ja elämän. Ajellessamme tapaamaan Tepsan tyttöjä Sodankylässä sanoi Annikki: otapa sitten meistä yhtä hyvä kuva kuin minusta silloin Sinetässä.

Kuva on ohessa. Se on hyvä.