Shemeikka

Edellisessä blogissani selailin Hannu Hautalan elämäkertaa, Nokikkain (2007). Siinä gurun luontosuhdetta ja -bisnestelyä puitiin ja paheksuttiin. Joidenkin herkkähipiäisten mielestä Lehtisen, Kultalan ja Linkolan arviot olivat yliampuvia, he kun luonnehtivat Kuusamoon muuttanutta Pohjanmaan poikaa: ahne, ovela, julkisuudenkipeä, härski. Tämähän ei asioita seuraavaa hämmästyttänyt. Mutta oliko kritiikissä perää?

Itselläni ei ole kamerapakaasejaan haaskalta toiselle maastoajoneuvoilla roudaavasta partaniekasta havaintoa. En ole ikinä tavannut. Tekosiensa jälkiä minulle on kyllä näytetty muun muassa Kiutakönkäällä, kansallispuistossa. Shemeikan olisi kannattanut jättää kosteissa illanvietoissa esittämättä Lounema –kuvaelmaansa. Vaikka ilveilyllä saikin valtion pulpettikirjureiden naamat virneeseen, ja tilisiirrot realisoitumaan, eivät ne loppupeleissä palkitse. Hattuiluna ne ovat olleet laimeaa amatöörikamaa jänkhäbolsujen sakinhivutusten ja tappouhkausten rinnalla.

Jos koronakaranteeni alkaa ketuttaa, voi hankkia piristykseksi Nokikkain–kirjan. Sivuilla 51-56 on haastatteluni. Siinä esiintyy epäpyhä allianssi, valokuvan bisnesmiehet ja elintasoperheiden taistolaislapset käsi kädessä. Nokikkain–kirjan kun lukee, ei enää nokka tuhise.

Kulta ja kunnia: honör et humör

En ole yllytyksestä huolimatta milloinkaan väittänyt elämäkerrassaan härskiksi leimattua shemeikkaa pahimmaksi tönijäkseni. Määärätietoisesti ja uutterasti hän on kuitenkin toiminut. Sillä kyse on rahasta. Kun myy sielunsa belsebubille – tällä planeetalla Suomen valtiolle - saa mukavat massit. Ansioluettelon mukaan Hautalan tilille onkin kötjähtänyt kivasti. – Katsotaan.

• Valtion valokuvataiteen valtionpalkintoja on Shemeikalle ojennettu vuosina 1972 ja 1982.
• Valtion tiedonjulkistamispalkinto tuli 1978, ja isompi – tosin vain pikkuauton kokoinen – saman kaaderin elämäntyöpalkinto 2012. Vuoden tietoviisasko? Ei vaan siksi, että lakattua nuijaa (puinen) piteli monet kaudet oikein oivaltava, oikeamielinen Veliko Kosudar, Suuri Johtaja. Raha meni ja tuli ikään kuin sukuun.
• Vaikka nämäkin ovat käypää valuuttaa, ylittää valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha perässään tulevan eläkkeen kanssa edellä mainitut moninkertaisesti. Siinä pääsee jo virittäytymään lottoarvonnan tunnelmaan. Paljonko kultamunille on annettu? Viime vuonna taitelija-apuraha oli 23 668,35 euroa. Kun summan kertoo x 15, päästään jo asuntokaupoille. Tulos on 335 025,25 euroa. Eikä tässä kaikki: Jos sattuu viihtymään valtion suosiota nauttimassa vaikkapa 85-vuotiaaksi, ehtii eläkettä kerryttää 20x12x1387,76 = 333 062,40 euroa.
• Varhaisemmat apurahat ja palkinnot mukaan lukien huvirahaa on karttunut millin pintaan. Jos verotusta on sovellettu, on se ollut hellävaraista.
• Ja onhan omakin laskutus kilisyttänyt kassaa vähintään saman kokoisella summalla. Tästä tosiasiasta olen jo varhain huomauttanut: Hautala on sentään ottanut kuvia ja julkaissut niitä. Tätä ei voi sanoa kovin monesta valtion elätistä.

Puhutaan jo kahdesta millistä

• Jotta kaikki tämä on pystytty kustantamaan, on pitänyt keskittää, raivata kilpailijat marginaaliin. Siellä moni on saanut olla näppejään nuolemassa läpi elämänsä. Eikä silti ole kyetty moolokin kitoja tukkimaan. Ylipitkät syytingit on ollut pakko lopettaa.
• Esimerkiksi minä olen saanut viimeksi rahaa yhteisestä kassasta valokuvataiteen valtionpalkintona 1000 Smk vuonna 1967, siis yli puolivuosisata sitten. Summa on nykyrahassa 1700 euroa. Se on alle kymmenesosa yksivuotisesta apurahasta ja murto-osa palkinnoista, joita on jaossa uskollisille hurraajille.
• Mutta miten selittää oikeusvaltioperiaatteen valossa bonuksena osakseni tulleet valtionagenttien tappo- ym tuomiot, perheen kiusaamisen jne? Tai nerokkaat ansat. Kuten senkin, että firmani tilille ilmaantui 700 000 markkaa, ilman perustetta. Kysyin Postipankilta, ja kirjoitin lehteen. Raha sai maata tililläni reilun kuukauden. Vasta sitten pankki huoli omansa takaisin.
• Mikä oli operaation idea, opetus? Samoihin aikoihin oli erään oopperalaulajan tilille ”lipsahtanut” vieläkin suurempi summa, josta osan laulaja oli nostanut käyttöönsä. Näin oli hankalana pidetty pavarotti nalkissa ja kohta jo oikeudessa.
• Eräs arvostettu oppinut ynnäsi pari vuotta sitten, että minun osuuteni valtion tuesta olisi tekoihin ja verrokkeihin suhteutettuna 420 000 euroa ilman korkoja. Sellaisella rahoituksella omien tienestieni ohella olisin ohimennen ja huomaamatta tehnyt työttömiksi joukon topatun hukan kanssa hääräileviä.
• Hautala on kuvannut suuren määrän kirjoja. Hänen kustantajansa on ollut pääsääntöisesti Otava, minun Yhtyneet Kuvalehdet; jo silloin ja nyt asiallisesti sama Otava Media. Neuvottelussa Yhtyneiden pikkupomo avautui ja sanoi, että jos saisimme Sinulta kirjan vuodessa, voisimme tuotolla kustantaa kaikki Hautalan tekemiset ja jotakin hyvää lisäksi.
• Hyötysuhde? Mikä on tällaisen kirjatuotannon tuottavuus systeemin kannalta? Se näkyy suoraan tukirahojen verrannosta: 1 000 000 : 1700= 588. Tarkoittaako tämä, että yhtä Lounemaa vastaamaan tarvitaan 588 Hautalaa? Vai onko ymmärrettävä, että jos näillä mennään, ja Shemeikka alkaa elää vain omillaan, saavuttaisin hänen tukipottinsa yli puolen vuosituhannen päästä, vuonna 2610?

Veliko kosudar ja bilehole

Menestyvä luonnonvalokuvaaja jaksaa muistuttaa, että hänelle tärkeintä ei ole raha; pääasia on, että sitä tulee riittävästi ja mielellään vastikkeettomasti. Lisäksi pitää olla nostatusta ja ennen kaikkea merkittävässä asemassa oleva veliko kosudar, suojelija.

Valokuvauksen vuosikirjassa (1973) rankattiin Suomen parhaiksi kuvaajiksi Marx, Lenin ja Engels. Heitä edelleen palvotaan. EU-Suomessa ei ole ihailtavaksi partasuita eikä kaljupäitä. Tilalle ovat nousseet bileholet. He huutavat tasa-arvoa, vaikka heillä itsellään on jo selvä ylivalta, mielivalta. Onpa nähty ja kuultu sekin, kun bilehole läksyttää parlamenttia: Ettekö te häpeä!

Elämäkertakirjassaan Hautala todistaa, että hänen loistavin saavutuksensa on Oulun yliopiston kunniatohtorin arvo. Subarktisesta, akateemisesta huumorista lisää myöhemmin. Taistolaiset muistelevat kaiholla kultaista vuosikymmentä, 1970-lukua. Silloin kumousta puuhastelleet nukkuivat nagantti tyynyn alla. Se oli jännittävää ja niin taiteellista.

Tehdäkseni itseni tykö virallisille ja kutsumuspohjaisille alistajille julkaisen nostalgisen kulttikuvan Perä-Pohjolasta Kallinarin Akatemiasta. Siinä idoli, vieraileva akateeminen rehtori kiihottaa tohtoreita ja professoreja yhä hurjempiin saavutuksiin vaatimalla lisää disinformaatiota kuviin. – Hurma on kuin Oulun profetiassa. Tekniset tiedot: Nikon z9, 120-300 mm, f/2,8, ISO 400, TIFF.

- Kuvaamisiin.